perjantai 18. toukokuuta 2018

VITILIGON KESÄTERKUT 1+2


Nyt meitä on kyllä hellitty älyttömän kuumilla päivillä, ihanaa! Muistetaan aina suojata itsemme siltä auringolta, vaikka olisi puolipilvistäkin niin silti ne aurinkorasvat niskaan. Etsiskelin meille uudet aurinkorasvat, pojalle päädyin ostamaan apteekista fysikaalisen aurinkosuojan ja itselleni nappasin marketista perus Nivean SPF 30. Vaan eipä tuo suojakerroin tunnu riittävän mulle, johtunee ilmeisesti vitiligosta. Moni varmaan tässä kohtaa miettii, että niin mistä? 



"Vitiligo on yleinen iholla esiintyvä autoimmuunitauti, jossa iholle kehittyy oireettomia valkoisia läiskiä. Taudin syytä ei ole vielä kokonaan selvitetty, mutta sen tiedetään olevan monitekijäinen. Myös geneettisillä syillä tiedetään olevan rooli taudin puhkeamisessa. Henkilön oma puolustusjärjestelmä reagoi ihon pigmenttisoluihin (autoimmuunireaktio) ja aiheuttaa näin hiljalleen laajenevia valkoläiskiä eri puolilla ihoa."


Lainattu Allergia.fistä


Kuva täältä

Multa löytyy valkoisia läiskiä näkyvimmin mahasta ja selästä. Jalkaterissä on myös ja uusimpana havaintona on nyt tullut käsiin ja kainaloihin läikät. Ilmeisesti ne ovat nyt lisääntymässä. Mä muistan näiden olleen mulla läpi elämäni, päiväkoti-ikäisenä näitä jo oli. Meillä oli suvussa vitiligoa myös mun isomummulla eli geeniperimää on. 

Siitä huolimatta, että mulla on nää läntit hyvin maltillisia ja huomaamattomia niin silti muistan, että ala-asteella meidän luokalla oli yksi poika, joka kiusasi mua näistä. Olin lehmä, koska lehmäthän ovat myös pilkukkaita. "Tuolta ammu tulee". Kyllä (jotkut) lapset osaakin olla idiootteja. Muistatteko, kun ysärin aikaan oli muodissa napapaidat? Mullakin löytyi niitä (parit Spice Girls napapaidat, ne on muuten jossain muistojen laatikossa vieläkin pölyttymässä), mutta mä en niitä ikinä päälleni pukenut. Nimenomaan tuon lehmä -kommentoinnin takia mä en kehdannut niitä paitoja käyttää, sillonhan koko maailma olisi nähnyt mun mahassa olevan valkoisen läntin. 



Kolmannella luokalla ollessani tapasin ensimmäistä kertaa toisen kenellä oli myös vitiligo. Se oli kaverini isä, jolla oli pitkä poninhäntä tukka. Tällä ihmisellä oli isoja vitiligon läiskiä laaja-alaisesti kehossa, toinen käsi oli miltein kokonaan valkoinen. Poninhäntä oli vaaleanruskea, mutta siellä oli paksuhko valkoinen raita. Hällä oli vitiligosta johtuen valkoinen läntti päänahassa, jonka takia hiuksetkin kasvavat vitivalkoisina siitä kohtaa. Hällä oli länttejä myös kasvoissa. Pienenä ihmisenä mä sillon ihannoin tätä kaverini isää, joka uskalsi pitää hihatonta paitaa ja näytellä meille valkoisia länttejään. Ja se tunne, kun tapaat "kohtalotoverisi"! Ensimmäistä kertaa elämässäni näytin ylpeänä omia vitiligon länttejäni ihmiselle "mullakin on näitä". 

Yläasteelle mentävänä kesänä muistan, kun kokeilin meikkivoiteella peittää mahassa olevaa länttiä. Olisin halunnut olla rannalla bikineissä niinkuin kaikki kaveritkin, mutta edelleenkään en tahtonut esitellä länttejäni kaikelle kansalle. Eihän se millään meikkivoiteella sen hassummaksi muuttunut ja kesät mä hiihdin yleensä jollain toppi mallisella uima-asulla. Ja kaikki tää häpeä länttejä kohtaan johtui sen ala-asteella olevan pojan huutelusta. Siitä, että se poika kerran näki nopealla vilasulla jonkun liikuntatunnin jälkeen pukukopissa nää mun pari hassua valkoista länttiä, kun vaihdoin vaatteita. 

Kuva täältä


Yläasteen loppupuolella aloin seurustelemaan ekan kerran ja poikaystävä ei karttanut valkosia länttejäni, ei pitänyt niitä juuri minään. Sillon vasta mä aloin ajattelemaan, että so what vaikka ihmiset nää näkeekin. En oo koskaan pahastunut siitä, että ne nähdessään on kysytty mitä ne on enkä siitä vieläkään pahastu. Joskus ajattelin, että kumpa ne ei leviäis, mutta tällä hetkellä ei sekään mua haittais. Toivon toki ettei ne päänahkaan tulisi, koska niihin ilmeisemmin ei hiusvärikään tartu. 

Näin paahtavina aurinkoisina päivinä niissä on se huono puolensa, ne nimittäin palaa. Ei rusketu ollenkaan vaan suoriltaan kärvähtää. Siks just oon ihan neuroottisena lisäillyt auringossa ollessani rasvaa niskaan minkä kerkeen. Pojalla vitiligoa ei ole, ainakaan vielä. Hän täyttää tänä kesänä neljä, mulla oli siinä iässä niitä jo. 



Vitiligohan ei ole tarttuvaa. Sä et sitä saa multa mitenkään itseesi. Toki, kun mulla sitä geeniperimänä on niin aina on mahdollista, että lapsille se siirtyy. Tai niiden lapsille, lastenlasten lapsille. Ei voi tietää. 

Sen jälkeen, kun oon nahkaani grillannut auringossa niin suihkun jälkeen heitän after sunit iholle. After sunit viilentää, rauhoittaa sitä auringossa kärtsäämää ihoa sekä kosteuttaa. Mulla on tähän tarkotukseen käytössä Foreverin Aloe Vera Gelly, joka nimensä mukaisesti on geeli sekä toisinaan turvaudun sitten suihkutettavaan Aloe Firstiin. Toimii! Oon myynyt kys. tuotteita ja omasta pikkusesta varastosta löytyykin näitä luottotuotteita muutamia kipaleita. Sen verran on mainostettava, että tuo Aloe Gelly on ihan saakutin monipuolinen tuote! Aloe veran lisäksi siitä löytyy antioksidanttiset C- ja E-vitamiinit, rauhoitusta tuova allantoiini ja glyseriini, joka tuo kosteutusta iholle. Itse huiskin after sunin lisäksi tätä hyttystenpistoksiin sekä pieniin palovammoihin (rauhoittaa ja viilentää), nirhaumiin ja pieniin haavoihin, kipeisiin kynsinauhoihin, rauhoittamaan ihoa karvanajojen jälkeen, meikin alle, silmänalusiin.. lukemattomia käyttötarkoituksia. Peukku tälle tuotteelle.



Itseni lisäksi tunnen vain kaksi muuta vitiligoa, mutta onko teitä siellä lukijoissa? Mitenkä eläminen on sujunut läikkien kanssa, onko teitä kiusattu niistä? Ootteko joutuneet häpeämään, peittelemään niitä? 

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

HOME SWEET HOME


Mun ensimmäinen omistusasuntoni on täällä Tampereella, kaksitasoinen kolmio rivitalosta. Tästä riittää paljon kirjoitettavaa, asunto osoittautuikin jo heti muuttopäivästä lähtien rakennusvirheiseksi möröksi. Luoja tietää mitä vielä voi tästä painajaisesta tulla paljastumaan. Taloyhtiössä on seitsemän asuntoa ja kaikista vikoja löytyy, emme ole ainut asunto, mutta valitettavasti yksi niistä huonoimmista. 

Loppuvuodesta 2015 kirjoitettiin nimet paperiin asuntokaupoista, siitä piti alkaa ihana elämä ensimmäisessä omistusasunnossa, Tampereen kasvavalla ja hyvämaineisella alueella. Vaan allekirjotettiin itsemme loputtomaan painajaiseen, maanpäälliseen helvettiin suoraan sanottuna.

Keväällä 2015 pistettiin Nokialla sijaitseva Teron kaksio myyntiin. Sinne oltiin rakennettu meidän yhteinen koti, se oli pojan ensimmäinen koti minne hänet synnäriltä kannettiin. Alue oli mukava ja rauhallinen, naapurit mukavia. Asunto oli kiva, oltiin sitä rampattukin. Vikana vaan oli, että se alkoi käymään meille kolmelle (plus siihen aikaan kaksi isoa koiraa) liian pieneksi. Olohuoneeseen ei olisi mitenkään saanut laitettua sänkyä, sekin kävi mielessä. Huone oli sen mallinen ettei olisi ikinä saanut onnistumaan saamaan sinne sänky + sohva komboa. Harmi.

Asuntonäytöillä kävi alkuun paljon porukkaa, mutta jostain Nokialaisesta syystä se ei mennyt kaupaksi. Kesällä päätettiin pitää myymisestä taukoa. Kokoajan katsottiin Etuoven tarjontaa, Tero varsinkin oli mieltynyt uudiskohteisiin. Meillä kerkesi olla niin Nokialta kuin Ylöjärveltäkin asunnot varauksessa, mutta jouduttiin ne vapauttamaan kun oma asunto ei liikkunut mihinkään. 


Loppuvuosi 2015 lähestyi, meillä oli taas syksystä saakka ollut asunto myynnissä. Asunto keräsi kyllä pällistelijöitä, yleisönäytöillä oli aina porukkaa ja yksityisnäyttöjäkin sovittiin. Niihin tosin joskus jätettiin törkeästi tulematta. Alettiin olemaan jo lopen kyllästyneitä siihen rumbaan. Päätettiin, että vuodenvaihteen jälkeen vedetään jälleen kerran asunto pois myynnistä ja koitetaan keksiä säilytys- ja asumisratkaisuja siellä kaksiossa. Muistan nekin pimeät illat, kun piti lähteä räntäsateeseen lenkille klo 19 aikaan, kun oli yksityisnäyttö tulossa. Poika huutaa vaunuissaan, kun olisi ollut jo valmista kauraa yöunille. Ulkona on pilkko pimeätä ja kylmyys pureutuu luihin ja ytimiin, koirat märkiä. Odotan ulkona, että puhelin soisi ja kerrottaisiin, että voisin palata sirkukseni kanssa lämpimään kotiin. Kerrankin sain värjötellä lähemmäksi kahdeksaa siellä ulkona, asunnosta kiinnostunut oli pyörinyt ja hyörinyt miltein tunnin asunnossamme. Yritin toiveikkaasti siellä pimeässä ja märässä syysillassa ajatella, että ei se mitään vaikka kestää, kyllä tää vielä tuottaa tulostaan. Vaan ei, tämäkin yksityisnäytön illasta varannut kaveri oli lopulta nurissut välittäjälle kuinka tämä asunto on väärällä puolella kaupunkia. Siis voi v'ttu... miksi sitten edes ylipäätänsä tuli ja käytti meidän kaikkien aikaa turhaan?

Joulukuussa, viimeisellä yksityisnäytöllä se sitten tärppäsi. Täyttä hintaa ei saatu, takkiin jo siitäkin vähän tuli. Mietittiin, että nyt myydään kun kerrankin on joku tämän ottamassa. Asuntokaupat syntyi ja samaan aikaan palloteltiin kahta uudiskohdetta mielessämme. Toinen oli Nokialla, toinen tämä nykyinen asunto täällä Tampereella. Mulla varsinkin oli suuri hinku päästä sieltä Nokialta pois. Tampereella olisi varsinkin mun ja Teron työt, mahdolliset koulut, kavereita, omat vanhemmat. Vaan olisihan sieltä Nokialtakin näppärästi päässyt näihin kaikkiin. Autolla ja bussilla, niinkuin aina ennenkin. Joku vaan Nokiassa silloin tökki ja pahasti. 


Asuntonäyttö Tampereen Vuorekseen. Meillä oli yksityisnäyttö, jota tuli meille kiinteistövälittäjä Kiinteistömaailmasta näyttämään. Sillon ei vielä oltu alettu tätä meidän A-taloa rakentamaan, mutta päästiin B-rakennuksen neliötä katsomaan. Hienohan se oli, halusin ehdottomasti tänne. Muistan kuinka välittäjä kehui rakennuttajan maasta taivaaseen. Ovat ennenkin myyneet hänen kohteitaan, kuinka hän rakentaa priimaa ja on helppo asioida hänen kanssaan. Kumma kyllä, en allekirjoita itse jälkimmäisiä sitten ollenkaan. Muistan, kun kysyttiin kiinteistövälittäjältä tietääkö tämä sitten käyttääkö rakennuttaja ulkomaalaista työvoimaa vai suosiiko suomalaista. Suomalaisia kuulemma, tässä puhui kyllä kirkkaasti paskaa niin että korvat heiluivat. Työmaallahan oli ilmeisesti ollut kavereita niin Virosta kuin Puolastakin. Noh, lopultahan alkoi vahvasti tulemaan tunne, että tämä välittäjä ja rakennuttaja olisivat jotain tuttavia entuudestaan, ehkä tää oli vähän semmonen hyväveli verkosto minkä loukkuun sitten uitiin kuin ahvenet konsanaan. Varmaksihan mitään tämmöistä en voi sanoa, mutta sen sanon etten enää ikinä asioi kyseisen Kiinteistövälitysfirman kautta tai varsinkaan kys välittäjän. 


Tammikuussa 2017 muutettiin pois myydystä asunnostamme ja siirryttiin Nokialle kerrostaloon vuokralle. Meidän talon Tampereella oli määrä valmistua kesäkuuksi. Johan siinäkin sitten tuli viivästyksiä, millon oli rappauskoneet rikki ja millon oli työntekijöillä lomia yms. Kävimme muutamia kertoja työmaalla katsomassa meinikiä ja asunnossa sisälläkin. Tällöin itsekin kiinnitin huomiota siihen, että työmaalla näkyi ja kuului olevan vain Virolaisia työntekijöitä, missähän ne Suomalaiset nyt ovat? Kerrankin ajeltiin tänne eikä oltu missään yhteydessä oltu rakennuttajaan, ei sovittu mitään tulemisesta. Kysyttiin Viron pojilta saako asunnossa käydä ja sinne ihan ilman minkäänlaista epäilystäkään tai tarkempia kysymyksiä siitä ketä me ollaan niin päästivät keskenään meidät menemään. 


Rakennusvaiheessa me myös teetätettiin muutostöitä, joista osa todellakin harmittaa että mentiin rakennuttajan kautta tekemään, kun niissäkin oli ilmaa hinnassa. Muutostöiden varjolla meitä myös yritettiin hienosti ja "huomaamattomasti" huijata maksamaan enemmän kuin piti, tai vahvasti jäi moinen maku suuhun. Esimerkiksi ennen kuin kauppakirjoja kirjoitettiin niin saatiin sovittua, että otetaan vaalea laminaattilattia eikä alkuperäisessä suunnitelmassa olevaa tammiparkettia. Tässähän rakennuttaja säästää muutaman euron, koska laminaattihan on halvempaa materiaalia. Meillehän kuitenkin yhdessä vaiheessa tuli laskuja muutostöitä koskien ja siellä oli hinta laminaateista ja olikohan hinta siinä 500€. Tämä sitten selvitettiin ja hän tätä selitteli "oli vahingossa mennyt laskuun se". Joopajoo, pelkät euron kuvat silmissä sillonkin vaan taisi olla. 


Rakennuttamisen loppuvaiheessa meille tuli myös valokuva tumman ruskeasta jalkalistasta. Halutaanko me vaalean lattian kanssa tämän väriset listat. No haloo, ei todellakaan. Kai sen jo järkikin sanoo? Sitten meni muutama päivä ja meille ilmoitettiin sähköpostiviestillä, että muutostyönä jalkalistat maksaa 500€. Siitähän vasta ilostuinkin, v'ttu 500€! Toki sitä oletti, että jalkalistat menee samaan muutostyöhön kuin laminaatti, koska lattiankin väri vaihtuu radikaalisti muutoksessa. Ja kun rakennuttaja ei missään vaiheessa meille edes kys listoista puhunut. Ja muutenkin, onkohan näissä jalkalistoissa timanttejakin tolla hinnalla? Käytiin sähköpostikeskusteluja asian tiimoilta, meille selitettiin suoraan sanoen täyttä puuta heinää minkä takia ne listat maksaa noin paljon. Oli puhetta jostain kuullottamisista ja seinän ja lattiatason välisten erojen korjailuista, jopa käytettävien ruuvien ja naulojen hintakin oli ihan eritelty siihen sekavaan sössötykseen. Jotain ihan utooppista. Lopultahan sitten vain maksettiin se summa, mikä todellakin oli virhe. Monta sataa euroa ilmaa siinäkin hinnassa ja täyttä paskaa saatiin vastineeksi. Alla olevat kuvat ovat meidän jalkalistat, hyvin on rahalla saatu niitä "seinän ja lattiatason korjauksia"! Kuvat puhukoon tämän hintavan ja täydellisen lopputuloksen puolesta.
Syyskuun alussa päästiin lopultakin muuttamaan. Heti, kun asuntoon astuin niin huomasin kuinka muutostyönä teetetyt lapsiportit portaikon ala- ja yläkerroksiin uupu. Harvinaisen näkymättömät portit oli osannut valita. Mentiin heti rakennuttajalta kysymään tästä niin eiköhän vierittänyt syyn tästä portaiden tekijän niskaan, kuka hän ikinä sitten lieneekään. Näistä oli maksettu joku 250€ lisähintaa. Sanoin, että niiden porttien todellakin olisi pitänyt olla jo nyt, se on iso turvallisuusriski ettei niitä ole. Taloudessa on yksi juuri 2v täyttänyt lapsi. Rakennuttaja lupaili selvittää pian asian kuntoon. Meni päivä, toinen ja kolmas. Ei kuulunut mitään mistään. Tero koitti ottaa yhteyttä, siinä onnistumatta. Yhtenä päivänä herra rakennuttaja oli sitten tullut (itse en ollut kotona, onneksi) oven taakse ja tuonut Bilteman kaksi metallista lapsiporttia meille. Oli ihan ajatellut, että nämä korvaavat ne puuttuvat. Anteeksi niin mitä? Jos minä olisin ollut kotona niin olisi metalliportit olleet rakennuttajan kaulassa killumassa! Ensinnäkin niiden arvo ei ole lähelläkään 250€. Jo niiden ohjeissa sanotaan ettei niitä saa sijoittaa portaikkoon turvallisuuden takia. Ja yksi olennaisin asia.. ne olivat liian kapeatkin. Tätäkin asiaa täytyi selvittää kera rautalangan. Pistettiin viestiä, että herra on hyvä ja hakee rimpula porttinsa pois meiltä ja palauttaa sen 250€ meidän tilille. Jotakuinkin taisi vielä kysyä miksei me olla nyt tyytyväisiä, kun portit saatiin. Niin, sitä sietää miettiäkin, että miksei. Kehtasi vielä sanoa ettei hän saisi niitä portteja enää edes palautettua Biltemaan! ortteja, jotka olivat täysin avaamattomana paketeissansa. Jeps. Lopulta muutamien tiukempien sähköpostiviestien jälkeen hän lupasi käydä portit meiltä hakemassa ja palauttaa rahat. Kuitenkin tässäkin sanoi, että hän joutuu omalla autolla tässä suhailemaan niin kulukorvauksia tulee.. FOR REALLY! Hänen sitten piti hakea rimpulaporttinsa seuraavana päivänä tyyliin klo 12 mennessä, tämä aikataulu oli ihan vielä hänen itsensä sopima. Laatikot olivat ulko-oven vieressä olevassa tilassa nojallaan seinää vasten odottamassa noutajaansa. Vaan ei sinä päivänä herraa näkynyt. Illalla nostin portit ulko-oven vastapäätä olevaan ulkovarastoomme, joka on lukollisen oven takana. Seuraavana päivänä olin yläkerrassa nukuttamassa poikaa päiväunille, kun alakerrassa koira haukahti ja murahti muutaman kerran. Ovikello ei kuitenkaan soinut. Alas tullessani ihmettelin mitä koira oli reagoinut, sitten älysin kurkata lukollisen ulkovaraston sisään. Portit olivat kadonneet! Rakennuttaja oli siis ilman lupaa ja minkäännäköistä ilmoitusta tullut ja käyttänyt omavaltaisesti hallussaan olevaa yleisavainta ja tullut varastoomme niillä! 


Jälkikäteen harmittelin miksen ollut nostanut portteja sisälle meidän eteiseen. Sinne jos olisi uskaltanut avaimillaan tulla niin olisi koira jo kunnolla haukkunut alakerrassa ja minä olisin kerennyt tulla reagoimaan tilanteeseen. Vaan pirulainen, kun pistin ne varastoon. Anyhow, kuinka röyhkeää! Ja kyllä, teki sillon mieli ilmottaa poliisille kuinka meille on tultu sisälle ilman lupaa ja ilmoitusta yleisavaimilla. Vieläkin puistattaa. Ja eihän nämä kommervenkit, oikkuilut ja viat todellakaan tähän ole loppuneet..




torstai 8. maaliskuuta 2018

TYÖPISTEEN SUUNNITTELUA

Nyt, kun olen löytänyt taas bloggaamisen mielekkyyden niin tulee vietettyä aika pitkiäkin aikoja tietokoneen äärellä. Itse tämän tekstin kirjoittaminen vie oman aikansa, mutta niin vie postaukseen tulevien kuvien syöttäminen kamerasta koneelle ja niiden muokkaaminenkin. Etsin myös pitkin internettiä inspiraatioita sekä luen muiden kiinnostavia blogipostauksia, jälkimmäiseen saa hyvinkin upotettua vuorokaudesta aikaansa. Joten olen nyt pidemmän aikaa pyöritellyt päässäni ajatusta omasta, rauhallisesta työpisteestä.

Tällä hetkellä meillä on vain tämä yksi tietokone, ja tämäkin valitettavasti vetelee viimesiä henkosiaan. O'ou. Läppäri on 95% ajastaan alakerrassa, olohuoneen sohvalla. Joko siinä, kaiken hälinän keskipisteessä, teen postauksia tai toisinaan kiipeän yläkerran makuuhuoneeseen näpyttelemään. Makuuhuoneessakin istun läppäri sylissä sohvalla, asento ei siis ole yhtään sen parempi tai miljöö ns toimistolle ei vieläkään mitenkään täyty. 

Joten pistin googlen laulamaan ja aloin haaveilemaan valoisasta, "ilmavasta" ja kevyestä työpisteestä. 

Kuvan lähde WEEKDAYCARNIVAL

Kuvan lähde Apartmenttherapy

Kuvan lähde Hurmaavan valkeaa

Kuvan lähde Koti7

Kuvan lähde Myfreakinears

Kuten inspiraatiokuvistani huomaa niin en halua perinteistä pöytää, jolla on jalat. Haluan sen "ilmavan", seinään kiinnitettävän pöydän. Se ei pienennä tilaa ja on myös tietenkin helpompi imuroida pöydän alta kun siellä ei imuri töki mihinkään jalkaan tms. 

Pöydän tilan tahdon pitää vain tietokoneelle suunnattuna. Korkeintaan joku vihreä viherkasvi voi löytää paikkansa myös tasolta, mutta on ehdoton nounou, että taso täyttyy epämääräisestä roinasta. 


Pienen kaksintaistelun jälkeen päädyin siihen, että työpiste tulee tähän. Yläkertaan meidän makuuhuoneeseen, pojan sängyn tilalle. Poika menköön ulkoruokintaan, äiti tarvitsee nyt työpisteen ;)
Poika saa muuttaa pois meidän makuuhuoneesta, tätä on ajateltu jo miljoona päivää ennen mun työpisteen intoilua. Hän saa puoliparvisängyn omaan huoneeseensa. Mutta se siitä, palataanpa alkuperäiseen aiheeseen takaisin!

Tilan on oltava valoisa, päivänvalo on keväällä ja kesäisin sitä parasta endorfiinia mitä voi nauttia! Se on yksi iso osa joka saa hyvälle mielelle, tulee olo että on mukava työskennellä. Välillä on myös hyvä lepuuttaa silmiä, jotka tuijottavat paljon tietokoneen kirkasta näyttöä. Mikäs sen parempaa kuin kääntää vain päätä ja tuijotella ulos ikkunasta, tällä hetkellä vielä kaunista näkymääkin.


Tuo kolo on himpun alle 200cm leveä, just perfect for me. Valoisuuskin on taattu, kun vieressä on iso ikkuna ja ranskalaisen parvekkeen ovi. Paranee niin kropan ryhti työskennellessä kuin rauhakin. Ei enää tarvitsisi istua kumarassa sohvan nurkassa vaan ihan kunnollisessa tuolissa!

Alkuun mietin, että olisin tilan pistänyt alakertaan portaiden alle olevaan nurkkaukseen. Siinä ajatuksessa pomppasi heti kaksi isoa miinusta: se ei todellakaan olisi se rauhallisin nurkkaus. Keskellä hälyä edelleenkin. Ja en tykkää, että joku kurkkii selän takana kun koitan tehdä omia juttujani. Sillon kun olisin olohuoneessa niin harva se kerta T varmasti tulisi seläntaakse kyttäämään. Toinen iso miinus on se valoisuus. Tuolla portaiden alla ei paljon päivänvalosta saisi nauttia. Joten valinta selkiytyi aika nopeasti näiden kahden väliltä.

Kuvan lähde Veke

Kuvan lähde Veke

Kuvan lähde Veke

Kuvan lähde Bauhaus

Jos päädyn vain pelkkään pöytätasoon niin tarvitsen tilaani myös hyllyjä seinälle, pisteen yläpuolelle. Nekään eivät voi olla mitä tahansa Ikean laudanpätkiä, niissäkin on oltava jotain särmää! Huonekalu & Sisustus Veken sivuilta voisin tilata rekkalastillisesti tavaraa. Ilmankos sieltäkin heti heittämällä kolme seinähyllyä päätyi top 4 listaani.

Ehkäpä sitä tässä maaliskuun aikana saan rakennettua työpisteeni. Millaisia työpisteitä Teiltä löytyy? Olisi kiva nähdä kuvia! Vai pyöriikö jollain tietokone samallalailla niinkuin mulla nyt, siellä täällä ja kyyryssä koodaillen?

tiistai 6. maaliskuuta 2018

THROWBACK TO PREGNANCY PART III


14.7.2014

Taysin synnytysvastaanotolla käytiin otatuttamassa vähän sydänkäyrää ja lääkärin vastaanoton kautta sainkin sitten sen menolipun synnyttämättömien osastolle. Osastolla pääsin viimeisimpän huoneeseen ja päätettiin ettei tänään enää aloteta mitään häätötoimenpiteitä vauvan ulostuloa varten.


15.7.2014

Aamulla kuulin, että lääkäri oli päättänyt alottaa cytotec –lääkkeillä synnytyksen käynnistämisen ja sainkin heti aamupalan yhteydessä ensimmäisen nappulani. Tero oli edellisenä iltana lähtenyt kotiin ja koko tämän viikon joutui vielä käymään töissä. Keskipäivällä soittelin parille lähimmälle ystävälle, joille ihan intoa puhkuen kerroin kuinka kohta on vauva maailmassa. Pah, kunpa olisikin ollut.

Tero tuli kahden jälkeen sairaalaan, viipyi pari tuntia ja lähti kotia pissattamaan koiria. Tuli sitten illalla uudestaan aina pariksi tunniksi takaisin. Tässä kohtaa huomasi kuinka haastavaa on omistaa koiria.

16.7.2014

Mun synttäripäivä, tänään voisi olla myös vauvankin päivä! Aamu alkoi heti pienin supisteluin, olin toiveikas. Oli taas pirun lämmin päivä, pelkkä sängyssä makoileminenkin huonoin ilmastoidussa sairaalassa oli raskaana olevalle nestepullukalle yhtä tuskaa. Iskettiin selkään Tens –laite ja lähdin lenkkeilemään Taysin rakennusta ympäri. Seuraavaksi kiipesin rappusia ylös ja alas. Ei tuottanut toivottua tulosta, pelkkää hikeä ja palaneen nenän kyllä siitä sain. Monesti olin käyrillä, supistuksia oli koko päivän. Olin aivan varma, että kyllä tää tänään on tullakseen, ei kai tässä nyt turhaan kärsitä.

Illalla ysin aikaan Tero pistettiin kotia nukkumaan, mä lähdin osaston suihkusta nauttimaan ja jumppapallolla taiteilemaan. Pyörin ja hyörin huonetta ympäri. Kello läheni yhtä yöllä, kun kätilö sanoi että nyt pistetään sulle kankkuun tämmönen piikki, joka tainnuttaa sut uneen. Sun on nyt saatava levättävä jos lähtö saliin tulee. Täti iski piikin persposkeen, huone pyöri minuutin verran ympyrää. Tuntui kuin olisin vuosisadan bileissä ollut, sitten filmi katkesi. Nopeimmat bibikset ever.

Viimeinen mahakuva kaikkineen mahanahan repeytymineen ja arpineen. Päivää ennen syntymää.

17.7.2014

Herään aamulla viiden aikaan ensimmäisiin auringonsäteisiin ja avonaisesta ikkunasta kuuluu lokin kaakatusta. Ryömin ylös sängystä ja taaperran kovaa vauhtia kohti kätilöiden koppia. ”Huomenta, pistetäänkö käyrille?” 
Tsekattiin tilanne, ja voi että mulla kasvo parin metrin tatti otsaan kun kätilö sanoi varovaisesti ettei täällä Anna nyt kyllä eiliseen verrattuna oo tapahtunu mitään uutta. Käyrilläkin saatiin vaan huomata kuinka vauva nyt nukkuu. Ihan kun se olisi vaan vittuillut mulle.

18.7.2014

Eilen olin saanut viimeiset cytotecit, niitä määrättiin kolmen päivän verran nautittavaksi. Eilen ei ollut mitään oloja, eikä tänäkään aamuna mitään maailmaa mullistavaa tuntunut. Lääkärit olivat jutelleet mun tilanteesta ja tulleet siihen tulokseen, että mä voisin lähteä viikonloppua viettämään kotiin. Ajattelivat, että jos siellä rentoutuisin enemmän ja alkaisi jotain tapahtumaankin. Petasin petini, otin kassini ja vaihdoin kotivaatteet.

Turvonneet kintut. Jalassa oli ollut vain pari tuntia kevyet pitsiballerinat.

20.7.2014

Sunnuntaiaamuna heräsin taas supistuksiin. Lähdin kuuden jälkeen käyttämään koiria aamupissalla leveä hymy naamallani ja kireistä supistuksista ähkien. Kotona annoin Teron vielä nukkua. Pompin jumppapallon päällä, kellottelin supistuksia ja luin murha.infoa. Siis niin kuin ihan tosi, oikeesti. Haha.

Keskipäivällä lähdettiin takasin sairaalaan, heti käyrille ja tsekattiin tilanne. Ei mitään, ei siis mitään edistystä. Olin niin sanoinkuvaamattoman pettynyt. Illalla itkuhuusin jo tutuksi tulleelle kätilölle, että huomenna lääkäri saa kyllä tehdä päätöksen sektiosta. Mä  olen lopen uupunut jo tähän leikkiin.


21.7.2014

Laskettuaika on tänään. Lääkärin piti tulla aamulla käymään mun tykönä, mutta ei näkynyt eikä kuulunut. Taaskaan. Ei olleet ensimmäiset oharit lääkäriltä. Myöhemmin sain kuulla, että tänään ei tehdä mitään synnytyksen edistymiseksi. Jaha, kiva.

22.7.2014

Mulle tuotiin uudestaan cytotec –lääkkeitä, ”lääkäri oli päättänyt, että tällä mennään vielä”. Muistaakseni otin parit pillerit, mutta vastenhakoisesti. Sinä päivänä mä vain mökötin sängyssäni ja söin karkkia.

23.7.2014

Kieltäydyin cytotec –nappuloista mitä mulle kannettiin. Kätilöt kottivat ylipuhua mua ottamaan niitä, mutta en enää suostunut. Mä olin jo niistä kertaalleen viikko sitten saanut vaan helvetin kivuliaat supistukset vuorokaudeksi, jotka ei edesauttanut mitään, niin miksi mä söisin niitä vielä? Mulle kerrottiin, että heidän pitää merkata tietoihin, että oon kieltäytynyt niistä. Kehotin heitä kertomaan tämän myös hoitaville lääkäreilleni, minä en näitä enää popsi. Piste. Mun raskausmyrkytyksen oireetkin etenee kuin idän pikajuna, joten keksikääpäs joku muu keino saada tämä kersa pois musta.

Mittailin itsekin paineita osastolla, tässä vielä kesyt arvot.


Klo 12 tuli kätilö kertomaan mulle, että tänään heti kun sali vapautuu niin pääsen sinne. 
VIHDOINKIN!

Klo 14 tuli tieto, että päästään saliin. Kävelin sinne niin kovaa kuin jaloistani pääsin. Ettei varmastikaan kukaan kerkeä kiilaamaan sinne ennen mua, siitähän olisi voinut syntyä tappelu. Kysyin salissa, että olisiko tää homma ohi jo ennen klo 21. Kätilö nauroi mulle, mutta mä olin ihan tosissani. Sillon tulee telkkarista yksi sarja mitä oon seurannut, en mä laske leikkiä!

24.7.2014

Klo 04.10 pitkä taistelu on ohi. Poika tuli maailmaan.



torstai 1. maaliskuuta 2018

10 THINGS ABOUT ME

En ole vielä paljoa paljastanut itsestäni niin nyt ajattelin kirjoittaa pienen sneak peakin teille. Kuvituksena olkoon kuvia vuodesta 2007-2017. Pidemmittä puheitta, olkaa hyvät ;)

Vuosi 2007
1. Kotona ollessani otan ”huomaamattani” sukat puoliksi pois jalasta, eli niin että kantapäät jää paljaaksi. Tai vaihtoehtoisesti mulla on vain toinen sukka pois jalasta.

Vuosi 2008
2.  Raskaana ollessani mun suurinta intohimoa oli haistella kellarinhajua, tiiliskiviä ja märkää maata. Mun teki mahdottomasti myös mieli nuoleskella tiiliskiviä, ehkä nuolasin ehkä en ;)


Vuosi 2009
3. Pesen hampaani yleensä vain aamuisin. Illalla oon niiiin laiska.. Huono tapa!

Vuosi 2010
4. Juusto + sinappi = ääntä kohden. Sairaan hyvää!

Vuosi 2011
5. Muutin kotoa pois, kun olin 18-vuotias. Tein sen vähän eri tyylillä: yhdessä yössä päätin irtisanoutua nykyisestä koulusta, pistin uudelle opolle viestiä onko mahdollista soon as possible päästä aloittamaan siellä koulu ja pistin vuokra-asuntohakemuksen menemään. Yhdessä yössä sain päähänpiston, että lähden kohti tuntematonta, 300km päähän pois kodista Lappeenrantaan.  Tätä en ole jälkikäteen katunut!

Vuosi 2012
6. Pelkään syöpää. Se on hirveen iso, mystinen ja hallitseva asia, se syöpä. Meilläkin suvussa löytyy yhtä sun toista syöpää: leukemia, kohtu- ja rintasyöpä, aivokasvain.

Vuosi 2013
7. En juo enkä koskaan ole juonutkaan maitoa. Pienenä mulla todettiin allergia, sitten myöhemmin pystyin hyla-maitoa juomaan mutten pystynyt. Hyi. Maito maistuu pahalle, mutta se kerää myös paljon limaa. Senkin oon henkilökohtaisesti todennut. En tykkää eikä sovi mulle.

Vuosi 2014
8. Yläasteella meitä ysejä, jotka eivät yhteishaussa päässeet minnekään hakemaansa kouluun oli kaksi. Minä olin niistä toinen. Ei mun todistus mikään paska ollut, mutta hakutoiveet olivat jotain aivan tähtitieteellisiä. Opo ei ollut yhtään apuna ja äänenä siinä prosessissa.

Vuosi 2015
9. Mulla ja ensimmäisellä poikaystävälläni on samana päivänä syntymäpäivä. Samana vuonna ja samassa sairaalassa ollaan synnytty. ”Tapeltiin” siitä kumpi on oikeasti aikaisemmin syntynyt. Koskaan ei sitä edes älytty tarkistaa!

Vuosi 2016
10. Yläasteella valehtelin äidille, että lähden viikonlopunviettoon kaverin isän luokse vaikka todellisuudessa matkustin yksin junalla 330km päähän kotoa. 3v vanhemman nettituttavan luokse, joka oli poika. Aika veto, huhhuh.

Vuosi 2017

tiistai 27. helmikuuta 2018

THROWBACK TO PREGNANCY PART II

26.-28.3.2014
Lähdettiin Teron kanssa nauttimaan kahdenkeskisestä ajasta Viron puolelle, vielä kun siihen oli mahdollisuus. Säät helli, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta molempina päivinä. Urheasti jaksoin sen kilometrin verran kävellä hotellilta Viron keskustan sykkeeseen shoppailemaan sekä yhtenä päivänä kierreltiin Vanhassa kaupungissa. Reissua ennen oli jo etureppu hyvää tahtia kasvanut ja alkanut painamaan, jonka seurauksena alaselkää oli juilinut. Kotiuduttua taisin tehdä enää viikon verran töitä, jonka jälkeen lääkärintodistuksella jäin sairauslomalle.



24.4.2014
Kello 8.00 istuin Nokian laboratoriossa odottamassa vuoroani sokerirasitustestiin. Tässä vaiheessa vielä pelkäsin neuloja, ulvasin kun ensimmäisen kerran verta imettiin kyynärtaipeesta näytteenottopurkkiin. Aloitin hyvin epäilevästi juomaan sitä kuuluisaa sokerilitkua, olin kuullut ja lukenut kuinka se on ällöttävää ja voi tulla oksurefleksi kun sitä juo. Minulla se meni hyvin alas, olisin voinut jopa toisenkin mukillisen sitä kumota sisuksiini. Voi luoja mikä herkkuperse mä olen, hah! Menin takaisin laboratorion aulaan istumaan, luin rauhassa omaa kirjaani kunnes yhtäkkiä päässä alkoi pyörimään ja kylmä-kuuma hiki puskemaan esiin. Haukoin happea kuin kala kuivalla maalla, nojasin seinään ja toivoin etten retkahda tuolista alas lattialle. Se olis tietty ollu hippusen vaarallista sen eturepun kanssa, mutta eritytenhän se nyt olisi ollut noloa! Onneksi olin mennyt istumaan reunapaikalle, jotta pystyin nojaamaan oikealla puolella olevaan seinään. Kukaan ei tullut auttamaan, kukaan ei kysynyt onko mulla kaikki ok. Niin perus suomijuntteja labra täynnä, hienoa toverit! Toivottavasti teidän suonia ronklataan kovakouraisesti.

25.4.2014
Seuraavana päivänä mentiin hakemaan Postista äitiyspakkausta, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Esittelin Terolle jokaisen tuotteen pakkauksesta, sitä ei niinkään mun esittelytuokio tainnut kiinnostaa.  Samana päivänä pistin vappusiman tulille, ihan ekaa kertaa ikinä tein sitä ite. Ja ai että siitä tuli nannaa!


26.5.2014
Sairasloma vaihtui kesälomaksi. Jälkikäteen ajateltuna veetuttaa, kun eihän mun todellakaan olisi kannattanut suostua kesälomaani tässä pitämään. Sairaslomatodistuksen olisin todellakin saanut, jolloinka se kesäloma olisi siirtynyt hamaan tulevaisuuteen. Mihinkäs multa mukamas ne supistukset, turvotukset, väsymykset sun muut olisi kadonneet yhtäkkiä. Vaan tässäkin tyhmää hormonihirviötä huijattiin tuolla firmassa.
Luin myös jostain netin ihmeellisestä maailmasta, että tyhjällä vessapaperirullalla saisi kuulumaan vauvan sykeäänet. Pakotin Teron kokeilemaan, mutta eihän sieltä nyt mitään kuulunut. Tero on vaan niin puolikuuro, saletisti sykkeet kuuluu serlan tyhjällä paperirullalla. Voisin alkaa kaupittelemaan niitä neuvoloihin ja odottaville äideille!

Neuvolasta sain pissan stiksausvälineet kotiin ja käskyn stiksata päivittäin pissaa. Verenpaine alkoi tässä kohtaa kohoamaan sekä paino nousemaan enemmän kuin raskauden missään muussa vaiheessa. Tässä vaiheessa alettiin epäilemään orastavaa raskausmyrkytystä.
16.6.2014
Päivä päivältä olo alkoi olla tukalampi, vuoden 2014 kesä oli yber lämmintä aikaa. Turvotukset oli jäätäviä sekä kesäkuussa  mun piti kerätä pariinkin kertaan vuorokauden kaikki virtsat ja kiikuttaa semmonen törkeen kokoinen mehupurkki laboratorioon. Kerran, kun Tero oli töissä niin minä ja thö kusipurkki istuttiin ihan vierekkäin bussissa, niin kuin erottomattomat bestikset konsanaan. Thänk kaad en sählännyt ja kastanut sitä purkkia. Olihan siinä joo kansi, mutta eiköhän se mun tuurilla olisi kussut silti alleen. Olipas osuvasti sanottu, ehhehe. Tässä vaiheessa myös sain ihan diagnoosin epäilylle,pre-eklampsia eli raskausmyrkytys.

5.7.2014
Mun babyshowerit! Olin vaipunut jo masennukseen ja aivan varma ettei Tero ole osannut mulle mitään vauvakutsuja järkätä vaikka mä olin niistä puhunut harva se päivä. Tuli siis täysin puun takaa nää kekkerit mulle. Muistan sen, kun tultiin kaupoilta Teron kanssa ja ihmettelin missä meidän koirat on. Miksi terassin ovi oli raollaan. Apua, joku on Tero murtautunut meille! Soita poliisit! Ja sitten ne tytöt tuli sieltä makuuhuoneesta. Olin kusta alleni, for real. Pelästyin ja aloin poraamaan, kun olin niin yllättynyt ja iloinen että mulle onkin tämmöset kemut järkätty, jee! 


14.7.2014
Aamupäivällä mulla oli taas neuvolakäynti ja tällä kertaa sanoin että oon valmis lähtemään Taysin osastolle. Muahan oli jo kuukauden päivät nlatäti koittanut saada sinne lähtemään, mutta koska lupasin kuunnella itseäni ja olojani, mittailla verenpainetta ja stiksailla, juosta kerta viikossa neuvolassa ja siihen päälle vielä soitella sinne niin antoi täti mun vielä olla kotona. Nyt kuitenkin olin kypsä lähtemään.

Siellähän ne sitten synnytysvastaanoton jälkeen otti mut osastolle heittämällä sisään. Taistelu ei vieläkään ollut silti ohi!